Share this post

Toiminimen muuttaminen osakeyhtiöksi – mitä hyötyä siitä on (0)

Toiminimi on hyvä vaihtoehto pienyrittäjille, kun yritystoiminta on pienimuotoista ja toiminta on pitkälti yrittäjän oman työpanoksen varassa. Varsinkin yrittäjien ensimmäiset vuodet ovat usein yrityksen kriittisintä aikaa ja kun näistä on selvitty, voi yrityksen tulos kasvaa nopeata tahtia. Tässä kohtaa yrittäjän onkin hyvä pohtia, onko yrityksen yhtiömuoto edelleen se oikea. Vaikka yritys on alun perin perustettu toiminimellä, saattaa sen muuttaminen osakeyhtiöksi olla järkevää monesta eri syystä.

Tässä artikkelissa kerromme milloin ja miksi muutosta osakeyhtiöksi kannattaa harkita ja miten se vaikuttaa yrittäjän ja yrityksen verotukseen Milloin ja miksi muutos osakeyhtiöksi on kannattavaa?

Syitä muutokseen on monia, tässä muutamia esimerkkejä

  • Yrityksen tulos kasvaa ja se tuottaa jatkuvasti voittoa eli yrityksellä on käytössä ns. ylimääräistä rahaa, jota ei ole tarpeen nostaa välittömästi. Kun liiketoiminnan tulos kasvaa, kasvaa luonnollisesti myös yrityksen veroprosentti. Tällöin osakeyhtiö on joustavampi vaihtoehto verotuksen suunnittelun ja jaksottamisen sekä voitonjaon kannalta. Osakeyhtiön omistaja voi saada yrityksestä rahaa joko palkkana tai osinkoina sekä hyödyntää monenlaisia luontaisetuja kuten esim. auto- ja puhelinetu jne.
  • Kun liikevaihto kasvaa, on osakeyhtiö riskien kannalta myös turvallisempi vaihtoehto, jos kaikki ei menekään, kuten suunnittelit. Toiminimellä oleva yrittäjä vastaa täysin yrityksen kaikista veloista henkilökohtaisesti, kun taas osakeyhtiössä osakas vastaa riskeistä vain sillä pääomalla, jonka se on yritykseen sijoittanut. Osakeyhtiö tarjoaa siten parempaa laillista suojaa yrittäjälle.
  • Yrittäjällä on myös mahdollisuus ottaa osakeyhtiöön mukaan uusia osakkaita ja/ tai sijoittajia. Jos yrityksellä on ulkopuolisia työntekijöitä, jo se kertoo, että yritys on kasvamassa, eikä yrityksen pyörittäminen toiminimellä ole enää kannattavaa. Kun yritys tähtää selkeästi kasvuun tulevaisuudessa tai sen omistuspohjaa halutaan laajentaa, voidaan sanoa, että yritys on ikään kuin kasvanut ulos toiminimi -yritysmuodosta.
  • Toiminimi on helpoin tapa aloittaa itsenäinen elinkeinoharjoittelu, mutta se voi näyttää myös ulospäin pienimuotoiselta yrittäjyydeltä. Tämä ei monilla aloilla ole ongelma, mutta esim. jos yritys harjoittaa B2B- kaupankäyntiä, voi osakeyhtiö olla yrityksen uskottavuudelle ja imagolle houkuttelevampi yhteistyökumppani tulevien liikepartnereiden näkökulmasta.

Osakeyhtiön voi nykyään perustaa ilman vaadittavaa vähimmäispääomaa. Sen voi perustaa yksin, mutta sen hallitukseen tarvitsee aina ainakin yhden varajäsenen. Siirryttäessä osakeyhtiöön, yritys saa uuden Y-tunnuksen, joka rekisteröidään kaupparekisteriin, eli vanhan toiminimiyrityksen Y-tunnus lakkautetaan. Yrittäjän tulee siis perustaa uusi yritys, nimi voi pysyä samana kuin toiminimen alla olevassa yrityksessä oli. On hyvää tietää, että muutos katkaisee aina verovuoden, eli toiminimiyrittäjän tulee tehdä tilinpäätös ja annettava veroilmoitus.

Toiminimen ja osakeyhtiön verotuksen erot

Toiminimiyrittäjänä voit itse tehdä yhdenkertaista kirjanpitoa, osakeyhtiöllä kirjanpito on oltava kehdenkertainen. Molemmat yritysmuodot voi tehdä tiettyihin poikkeuksin kirjanpidon maksuperusteisesti käyttämällä siihen esimerkiksi SimplBooksia. SimplBooksilla onnistuu myös suoriteperusteinen kirjanpito.

Toiminimen ja osakeyhtiön verotuksen suurin ero on, että toiminimen voittoa verotetaan osittain ansio- ja osittain pääomatulona, kun taas osakeyhtiön voitosta maksetaan kiinteä yhteisövero.

Toiminimi

Pääomatulona toiminimellä toimivalta yrittäjältä verotetaan 20 % yrityksen vuosituloista. Halutessaan voi yrittäjä vaatia, että pääomatulon osuus on 10 % tai 0 %. Ansiotulo-osuus on yrityksen tuloksen ja pääomatulo-osuuden erotus ja tämä verotetaan normaalisti progressiivisesti verokannalla. Jos yrittäjä on vaatinut pääomatulon osuudeksi 0 %, on koko toiminimiyrityksen verotus ansiotuloa. Kun yrittäjän ansiotuloveroprosentti on pienempi kuin 30 %, kannattaa pääomatuloverokantaa (30 %) vaatia alemmaksi, jotta säästyy näiden verokantojen välisissä veroissa.

Toiminimellä toimivat yrittäjät eivät maksa palkkaa itselleen, vaan he nostavat rahoja yksityisottoina omalle henkilökohtaiselle tilille. Nämä ovat mukana verotettavassa tulossa tilikauden päättyessä viimeistään ja ne maksetaan verotuksessa siten, kun yllä on mainittu.

Osakeyhtiö

Verotus on paljon selkeämpi sekä joustavampi, kun puhutaan osakeyhtiöstä. Tilikauden päätyttyä sen voittona jäävää osuutta verotetaan yhteisöverolla, joka on kiinteä 20 %. Esimerkiksi yritys, jonka tulos tilikauden loputtua on 5000 euroa, maksaa yhteisön tuloverona 1000 euroa.

Osakeyhtiössä voi maksaa yrittäjälle palkkaa, eikä yksityisotot ole osakeyhtiöissä laillisia. Kun rahaa siirretään henkilökohtaiselle tilille, siihen on oltava selkeä syy, joko palkanmaksu tai kulukorvaus. Osakeyhtiössä voidaan myös maksaa korvauksia osinkoina ja täten voi yrittäjällä olla mahdollisuus vaikuttaa omaan henkilökohtaiseen verotukseen. Osakeyhtiössä palkka on ansiotuloa ja se verotetaan myös näin, kun taas osingot voidaan verottaa joko ansio- tai pääomatulona riippuen sen määrästä. On syytä myös muistaa osakeyhtiössä mahdolliset luontaisedut sekä yrittäjälle itselleen, että muille työntekijöille

Päätelmä

Yritystä perustaessa kannattaa aina miettiä oma lähtökohta ja sen perusteella valita itselle oikea yhtiömuoto. Jos yritystoiminta on pienimuotoista, on toiminimen perustaminen siinä kohtaa edullisempi ja vähemmän byrokratiaa vaativa vaihtoehto. Ja kuten artikkelissamme on todettu, yritysmuodon vaihto osakeyhtiöksi ei ole enää niin monimutkaista ja joissakin tapauksissa se on jopa kannattavaa.

Kokeile heti

Helppokäyttöinen ja edullinen SimplBooks kirjanpito-ohjelma. Ota käyttöön kahdessa minuutissa ja kokeile 30 päivää ilmaiseksi! Ohjelmalla on jo yli 20 000 tyytyväistä käyttäjää.

HUOMIO! SimplBooks blogissa kirjoitetut postaukset ja aiheet ei ole välttämättä juridisesti tarkkoja ja suosittelemme aina ottamaan yhteyttä asiantuntijaan. Blogin kirjoittajat tekevät parhaansa virheettömän sisällön eteen, mutta eivät ota vastuuta mahdollisista pienistä erehdyksistä. On otettava huomioon myös jatkuvasti muuttuva lainsäädäntö.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Kokeile 30 päivää ilmaiseksi!

Rekisteröityminen on helppoa ja antaa sinulle mahdollisuuden kokeilla SimplBooksia ilman sitoutumista.