Share this post

Uuden edessä (0)

Viimeistään koronakevät on saanut monet pienyrittäjät pohtimaan omaa yrittäjyyttään sekä sen tulevaisuutta. Liiketoiminnasta riippuen poikkeusaika on saattanut karulla tavalla osoittaa bisneksen heikkoudet – hyvällä tuurilla myös vahvuudet!

Jos oma bisnes on rajoittunut hyvin pienelle alueelle ja liikevaihto nojannut muutamiin avainasiakkuuksiin, on myynnin notkahtaessa ollut pakko pohtia erilaisia vaihtoehtoja yritystoiminnan jatkumiseksi. Loogisin ja nopein tapa bisneksen uudistamiselle on yleensä toiminnan laajentaminen omaa ydinliiketoimintaa sivuaville aloille. Ensimmäisessä vaiheessa yritys voi lisätä palveluvalikoimaansa joitakin lisäpalveluita ja aktiivisesti myydä niitä nykyiselle asiakaskunnalle. Kun uusista palveluista on saatu asiakaspalautetta ja ylipäätään ehditty kerryttää hieman asiakasymmärrystä, voidaan lisäpalveluja muuntaa tilannekartoituksen mukaisesti. Uusien palvelutuotteiden hienosäätöä voidaan luonnollisesti tehdä vielä pilotointivaiheen jälkeenkin. Useimmiten tällainen on myös tarpeen, jotta palveluiden kokonaisuus palvelisi asiakkaita mahdollisimman hyvin ja samalla tuottaisi lisämyyntiä yritykselle järkevällä katteella.

Joissain tilanteissa lisäpalveluiden tuottaminen ei ole realistinen vaihtoehto, mutta asia kannattaa joka tapauksessa aina kartoittaa esimerkiksi muutaman vastaavan yrityksen palveluvalikoimaan perehtymällä. Jos uusille palveluille ei näyttäisi olevan riittävästi kysyntää, jää vaihtoehdoksi toiminnan laajentaminen uusille toimialoille tai kokonaan uudelle alalle siirtyminen. Jos sinulla yrittäjänä on ollut tällaisia ajatuksia, kannattaa asian äärelle pysähtyä hetkeksi. Ensinnäkin sinun tulee miettiä, onko yritykselläsi tarvittavat resurssit uudelle toimialalle loikkaamiseksi. Millaista osaamista uusi liiketoiminta edellyttää? Ovatko yrityksen toimitilat suunniteltuun toimintaan soveltuvat? Mikäli yritys toimii vuokratiloissa, tulee mahdollisista muutoksista keskustella myös vuokranantajan kanssa. Yrittäjä ei voi yleensä omalla päätöksellään vaihtaa toimintaa kampaamosta kahvilaksi, vaikka toimitilat itsessään eivät tarvitsisi suurta remonttia. Useimmiten asiat ovat sovittavissa: hyvässä yhteistyöhengessä kun lähestytään toimitilojen omistajaa, saadaan asioihin tavallisesti yhteisymmärrys nopeasti ja helposti.

Toimitiloja suurempi haaste uudelle alueelle laajentumisessa ovat yleensä ammattitaitoon sekä tunnettuuteen liittyvät asiat. Miten uudet asiakkaat löytävät yrityksesi? Kuinka potentiaaliset asiakkaat saadaan vakuuttumaan palveluiden laadusta? Erilaiset markkinointikampanjat ovat yksi tehokas tapa luoda tunnettuutta, mutta edellyttävät aina rahallista panostusta. Some on nykyajan juttu ja ainakin jossain kanavassa olisi luonnollisesti suotavaa olla esillä, mieluiten useammassakin. Myös aktiivinen sosiaalisen media käyttö vie kuitenkin aikaa, joka on yksinyrittäjällä väkisin jostain muusta pois. Apua on toki tarjolla näidenkin hoitamiseksi, mutta ilmaisia lounaita ei valitettavasti edelleenkään ole tarjolla.

Nopein ja turvallisin tapa uudistaa omaa yritystoimintaa lienee siis nykyisen toiminnan laajentaminen jossain muodossa. Liikunnanohjaaja voi esimerkiksi suunnitella yksilöllisiä etävalmennusohjelmia ja laajentaa omaa osaamistaan kattamaan life coachaus palveluja. Valokuvaaja voi myydä valmiita canvas-tauluja tai tarjota kuvankäsittelyä pienyrittäjien moninaisiin tarpeisiin. Vihersuunnittelua tekevä yritys voi laajentaa palvelujaan myös toteutukseen sekä erilaisiin ylläpito- ja kausihuoltotehtäviin. Liki kaikille yrityksille löytyy vaihtoehtoista tai täydentävää liiketoimintaa kunhan uudistumishalukkuutta vain löytyy. Myös oman yritystoiminnan kehittämiseksi löytyy kattavasti apua. Business coachaus voidaan räätälöidä tilanteen mukaan ja tuottaa yleensä tulosta varsin nopeasti. Toki kannattaa pitää mielessä, että kaikki tuloksellisuus ei näy heti ja suoraan euroissa. Maltti on valttia näissäkin asioissa!

HUOMIO! SimplBooks blogissa kirjoitetut postaukset ja aiheet ei ole välttämättä juridisesti tarkkoja ja suosittelemme aina ottamaan yhteyttä asiantuntijaan. Blogin kirjoittajat tekevät parhaansa virheettömän sisällön eteen, mutta eivät ota vastuuta mahdollisista pienistä erehdyksistä. On otettava huomioon myös jatkuvasti muuttuva lainsäädäntö.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Kokeile 30 päivää ilmaiseksi!

Rekisteröityminen on helppoa ja antaa sinulle mahdollisuuden kokeilla SimplBooksia ilman sitoutumista.