Share this post

Näin yrittäjän palkka käyttäytyy eri yhtiömuodoissa (0)

Yrittäjän palkka käyttäytyy eri tavalla eri yhtiömuodoissa. Toiset nostavat yksityisottoja, toiset palkkaa, kolmannet puolestaan pelaavat osingoilla ja neljännet käyttävät näiden yhdistelmää. Yksiselitteistä vastausta ei ole, miten yrittäjän kannattaisi palkkaa yrityksestään nostaa, mutta eri vaihtoehtoja voidaan silti punnita yleisellä tasolla.

Mikä on palkkaa?

Palkka on työnantajan maksama korvaus työntekijälle tehdystä työstä. Se voi perustua aikaan (tunti- tai kuukausipalkka) tai vaikka työn suoritukseen tai tulokseen. Maksetuista palkoista täytyy antaa ilmoitus tulorekisteriin sekä niistä täytyy maksaa palkan sivukulut.

Toiminimen palkka

Terminä toiminimen palkka on hyvinkin harhaan johtava, sillä toiminimi ei voi maksaa itselleen palkkaa. Toiminimiyrittäjä voi kuitenkin nostaa yrityksensä tililtä rahaa omaan käyttöön käyttämällä yksityisottoja. Yksityisotot käyttäytyvät eri tavalla kuin oikea palkka, joten niitä ole sidottu mihinkään tiettyyn palkanmaksupäivään, niistä ei tarvitse ilmoittaa tuloreksiteriin eivätkä ne myöskään pienennä toiminimen verotettavaa tulosta.

Toiminimiyrittäjä ei voi maksaa itselleen päivärahoja tai kilometrikorvauksia, mutta mikäli työmatkoja on, voi veroilmoituksella tehdä ns. lisävähennyksen. Myöskin luontoisedut tarvitsevat toimiakseen oikeaa palkkaa, joten valitettavasti toiminimiyrittäjä ei pääse niistäkään nauttimaan.

Osakeyhtiön palkka

Osakeyhtiöyrittäjä voi maksaa itselleen palkkaa, luontoisetuja sekä matkakorvauksia, jotka pienentävät osakeyhtiön verotettavaa tulosta eli voittoa. Verottajan määrittelemät matkakorvaukset ovat verovapaita, mutta palkka sekä luontoisedut ovat veronalaista tuloa sen saajalle ja niistä maksetaan verot ansiotuloveron mukaisesti, eli progressiivisesti. Osakeyhtiön on myös mahdollista maksaa osinkoja osakkaalle, mikäli voittoa on päässyt kertymään. Osingot eivät kuitenkaan pienennä yrityksen verotettavaa tuloa.

Se, onko kannattavempaa nostaa palkkaa, osinkoa vai niiden yhdistelmää, riippuu aina osakkaan muista tuloista sekä vähennyksistä. Valintaa tehdessä kannattaa huomioida myös yhtiön ja yrittäjän kokonaisverotus.

Osuuskunnan palkka

Osuuskunnassa työskentelevät jäsenet nostavat itselleen palkkaa sekä palkan lisäksi osuuskunta voi jakaa voitoistaan ylijäämän palautusta. Myös matkakustannukset sekä luontoisedut ovat mahdollisia osuuskunnassa.

Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön palkka

Avoimessa yhtiössä ja kommandiittiyhtiössä voidaan yhtiömiehelle maksaa palkkaa, jos yhtiömies työskentelee yrityksessä. Varoja voidaan myöskin nostaa yksityisottoina. Jos yhtiömies nostaa palkkaa, on se yhtiölle vähennyskelpoinen kulu ja saajalle vastaavasti verotettavaa ansiotuloa. Yksityisotot puolestaan eivät ole vähennyskelpoisia kuluja, mutta niitä ottamalla yhtiö säästyy palkan sivukuluilta. Kuten toiminimiyrittäjälläkin, yksityisotot pienentävät yhtiön omaa pääomaa ja jos oma pääoma muodostuu negatiiviseksi yksityisottojen takia, ei yhtiö saa vähentää verotuksessa kaikkia korkokulujaan.

Palkan ja yksityisottojen lisäksi avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön yhtiömiehelle voidaan maksaa matkakustannuksia sekä luontoisetuja. Mutta jos palkkaa ei makseta, tippuu myöskin luontoisedut pois listalta.

Mites verot?

Yrittäjän palkka vaikuttaa yrityksen ja yrittäjän verotukseen. Karkeasti esitettynä palkan maksun vaikutus eri yhtiömuodoissa:

Toiminimi

Toiminimiyrittäjän yksityisotot: 24 000 euroa
Yrityksen tulos: 32 000 euroa

Toiminimiyrittäjän yksityisotot eivät pienennä yrityksen tulosta, joten veroja maksetaan koko yrityksen tuloksesta Yrittäjän veroprosentti on 23%, joten hän maksaa veroja (32 000 x 23%) 7360 euroa.

Osakeyhtiö / Osuuskunta

Osakeyhtiöyrittäjän/osuuskunnan jäsenen palkka: 24 000 euroa
Yrityksen tulos: 32 000 euroa

Osakeyhtiöyrittäjä ja osuuskunnanjäsen maksaa saamastaan palkasta veroja veroprosentin mukaisesti, ihan niinkuin kuka tahansa muukin palkansaaja. Kun yrittäjän/jäsenen palkka on 24 000 euroa, maksaa hän palkasta veroja (24 000 x 17%) 4080 euroa. Yrittäjän/jäsenen itselleen maksama palkka pienentää yhtiön tulosta (32 000 – 24 000) 8000 euroon. Tästä summasta yhtiö maksaa yhteisöveroa 20%, eli (8000 x 20%) 1600 euroa.

Avoin yhtiö / Kommandiittiyhtiö

Yhtiömiehen palkka: 24 000 euroa
Yhtiön tulos: 32 000 euroa

Yhtiömiehen nostama palkka pienentää yrityksen tulosta (32 000 – 24 000) 8000 euroon. Yhtiön tekemä tulos jaetaan yhtiömiesten tuloksi yhtiösopimuksen mukaisesti ja tässä tapauksessa 50% tuloksesta kuuluu ko. yhtiömiehelle.

Yhtiömiehen verotettavat tulot ovat siis:

  • 24 000 euroa palkkatuloa, josta maksetaan verot veroprosentin mukaisesti.
  • Puolet yhtiön tuloksesta (4000 euroa), joka jaetaan ansiotuloksi ja pääomatuloksi.
    • Pääomatulon osuus on aina 20% yhtiömiehen edellisen vuoden nettovarallisuuden osuudesta.

Yhtiön tulos jakautui edellisen vuoden nettovarallisuuden perusteella 2000 € pääomatuloksi ja 2000 € ansiotuloksi. Yhtiömiehen ansiotulot ovat siis yhteensä (24 000 + 2000 euroa) 26 000 euroa, josta hän maksaa ansiotuloverotuksen mukaisesti veroja (26 000 x 19%) 4940 euroa. Ja 2000 euron pääomatuloista hän maksaa veroja 30%, eli 600 euroa.

Yhtiömiehen tulot olivat siis yhteensä (palkkatulot 24 000€ + 50% yhtiön tuloksesta 4000€) 28 000€ ja näistä hän maksoi veroja yhteensä 5540 euroa. Yhtiömies olisi voinut myös nostaa koko palkan tai osan siitä yksityisottoina.

Yrittäjän palkka ei ole sidonnainen alan työehtosopimukseen vaan yrittäjä voi nostaa palkkaa niin paljon, tai vähän, kun haluaa. Palkanmaksu täytyy kuitenkin aina hoitaa asiaankuuluvalla tavalla. Eli palkat on aina kirjattava palkaksi kirjanpitoon, niistä on annettava tarvittavat ilmoitukset sekä huolehdittava palkkojen sivukulut (pois lukien yksityisotot).

Lisää kiinnostavia juttuja:

    Kokeile heti

    Helppokäyttöinen ja edullinen SimplBooks kirjanpito-ohjelma. Ota käyttöön kahdessa minuutissa ja kokeile 30 päivää ilmaiseksi! Ohjelmalla on jo yli 20 000 tyytyväistä käyttäjää.

    HUOMIO! SimplBooks blogissa kirjoitetut postaukset ja aiheet ei ole välttämättä juridisesti tarkkoja ja suosittelemme aina ottamaan yhteyttä asiantuntijaan. Blogin kirjoittajat tekevät parhaansa virheettömän sisällön eteen, mutta eivät ota vastuuta mahdollisista pienistä erehdyksistä. On otettava huomioon myös jatkuvasti muuttuva lainsäädäntö.

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


    Kokeile 30 päivää ilmaiseksi!

    Rekisteröityminen on helppoa ja antaa sinulle mahdollisuuden kokeilla SimplBooksia ilman sitoutumista.